Tuotteissa käytettävät materiaalit
• Tason paksuudet 20/30/40 mm
• Uniikit StalaTex-kuosit tasoihin ja taustalevyihin
Tampereen Pappilaan on rakentumassa Tampereen opiskelija-asuntosäätiö TOAS:n toimesta kaksi kerrostaloa. Pääsimme vierailemaan kohteessa yhdessä arkkitehtitoimisto Neva Arkkitehtien Petra Levolan ja Petteri Nevan sekä Mellanon Tiina Puustisen kanssa. Tutustuimme tarkemmin keittiöympäristöön, jonka suunnittelun lähtökohtina olivat kulutuksenkestävyys, helppohoitoisuus, taloudellisuus sekä esteettisyys.

Luonnollisesti opiskelijoiden vuokra-asunnoissa asukkaiden vaihtuvuus on melko tiheää, mikä asettaa omat kriteerinsä myös materiaalivalinnoille. Kulutuksenkestävyys sekä helppohoitoisuus ovat asiakkaalle tärkeitä, joten ne ohjaavat myös keittiön suunnittelua, esteettisyyttä unohtamatta. Hankerakentamisessa myös kilpailukykyisyys, kustannukset ja taloudellisuus ovat erityisesti huomioitavia kriteerejä. Samat kriteerit pätevät kaikkeen vuokra-asumisrakentamiseen, jossa kestävät materiaalit ovat rakennuttajalle äärimmäisen turvallinen ja taloudellinen valinta.

TOAS:n rakenteilla olevien kohteiden keittiökalustetoimittajiksi valikoitui edellä mainittujen ominaisuuksien pohjalta suomalainen Mellano Oy Lapinlahdelta. Keittiöihin toimitettavat mittatilaustiskipöydät ovat Stalan Lahdessa valmistamia. Molempien toimijoiden tuotteet ovat kilpailukykyisiä ja mallistot laajoja, nykyaikaisia sekä monipuolisia.

Kohteessa on kokeilussa Mellanon Decor-ovi, joka on kalvopinnotteinen MDF-ovi kovemmalla pintakestävyydellä, mikä on tarpeen kohteissa, joissa asukkaat vaihtuvat tiuhaan. Decor-ovi mahdollistaa myös saumattoman, esteettisen ulkonäön.
Kohteeseen valituille keittiökalusteille sekä ruostumattomasta teräksestä valmistetuille Seitsikko-työtasoille on myönnetty Avainlippu-merkki, joka kertoo kotimaisesta valmistuksesta.
Keittiöiden työtasoiksi valikoitui Stalan Seitsikko-tiskipöydät. Ne ovat pinnoiltaan opiskelija-asumiseen huolettomat, kestävät kulutusta ja tuovat myös vesiturvallisuutta. Työtasoihin Petra valitsi StalaTex Viiva-kuosin, joka osaltaan hävittää naarmuuntumisen näkyvyyttä ja pitää siten pinnat edustavia pitkään.

Kyllä näissä keittiöissä kelpaa opiskelijoiden viettää aikaa ja laittaa ruokaa! Käytännöllisyyden lisäksi keittiöt ovat myös kauniit ja katseita kestävät.
> Katso videolta arkkitehti SAFA Petra Levolan ajatuksia valintaperusteista sekä suunnittelun lähtökohdista
> Lue lisää Seitsikko-tuoteperheestä
> Lue lisää uniikista Stalatexistä
> Tutustu Mellanoon
> Tutustu Neva Arkkitehteihin