Tositarinoita keittiöremontista

21.2.2017

Perinteisestä tammikeittiöstä moderniksi valkoiseksi keittiöunelmaksi

Perheen äiti oli haaveillut keittiöremontista jo pitkään. Vanhan keittiön massiivitammiset ovet ja kirjava kivitaso eivät enää miellyttäneet kiinteistöalan ammattilaisen silmää. Vaikka L-muotoisessa keittiössä oli tarpeeksi laskutilaa, silti perhe haaveili saarekkeesta, jonka äärellä voisi keittää pannukahvit ja vaihtaa päivän kuulumiset.

Aikansa ideaa kypsyteltyään perhe päätti ryhtyä toimeen. Perheen äidillä oli selkeä visio siitä, miltä uuden keittiön tulisi näyttää.

-    Halusimme mahdollisimman minimalistisen, valkoisen keittiön, jossa on tarpeeksi tilaa eri toiminnoille. Kalusteita, tasoja, seinän ja lattian värejä valitessamme pelasimme valkoisen eri sävyillä, jotta lopputuloksesta tulisi raikas ja moderni, hän kertoo.

Valmiin keittiön yksityiskohtia

Keittiöremontti päätettiin toteuttaa itse, sillä perheen vanhemmat ovat alan ammattilaisia. Suunnittelu lähti liikkeelle saarekkeesta, sen koosta ja sijoittelusta. Vesipisteen paikka oli vanhan keittiön jäljiltä sopivassa kohdassa, joten sitä ei tarvinnut siirtää. Ainoastaan saarekkeen päälle sijoitettu liesituuletin vaati hormin paikan siirtämistä ja sen vuoksi keittiön kattoa laskettiin hieman alemmas. Samalla saatiin sijoitettua spottivalaisimia ympäri keittiötä antamaan tasaista yleisvaloa.

Valkoiset keittiökaapit ja minimalistiset, mattakromiset vetimet hankittiin Ikeasta. Alakaapit ovat käytännöllisiä laatikostoja, joissa on sisälaatikkoja maksimoimaan kaappien tilankäyttöä. Yläkaappien määrä aiheutti alkuun pohdintaa, sillä keittiön yleisilme haluttiin pitää keveänä. Lopulta päädyttiin kolmeen yläkaappiin, jotka toimittavat kuivaus- ja astiakaapin virkaa. Keittiön välitila on maalattu kosteudenkestävällä maalilla, sillä lyhyelle seinänpätkälle ei haluttu laatoitusta tai muutakaan taustalevyä.

Keittiön työtasoksi valittiin lähes valkoinen, 20 mm paksu kivitaso. Kivitasossa miellytti sen ulkonäön lisäksi helppohoitoisuus. Tiskiallasta valittaessa kriteerit olivat selkeät: haluttiin yksi iso rosteriallas, joka on ulkomuodoltaan modernin linjakas ja siinä mahtuu pesemään uunipellin. Hana haluttiin sijoittaa kivitasoon, joten altaaksi valikoitui Stalan tilava Max MX-50 tiskiallas. Hana valittiin Oraksen Alessi -mallistosta ja se on yksi keittiön tarkoin harkituista yksityiskohdista, joihin katse kiinnittyy.

Keittiön taso altaalla ja yläkaapit

Kylmäkoneita valittaessa päädyttiin Festivon kylmiöpakastimeen, jossa jääkaappi on hieman pakastinta suurempi. Jääkaappitilaa tarvittiin enemmän kuin pakastinta ja kylmiössä on lisäksi erilliset laatikot lihalle sekä vihanneksille. Uuni ja mikroaaltouuni sijoitettiin kylmälaitteiden viereen samalle seinälle, lieden paikka löytyi saarekkeesta. Sekä altaan että lieden viereen varattiin molemmille puolille laskutilaa, jotta niiden käyttö on arjessa jouhevaa.

Kodinkoneet näppärästi lähellä toisiaan uudessa keittiössä

Nyt kun keittiöremontti on valmis ja keittiötä on käytetty parin kuukauden ajan, on hyvä kysyä miten keittiön suunnittelu ja toteutus onnistuivat?

-    Remontti eteni lähestulkoon aikataulussa ja pysyimme budjetissa. Olemme hyvin tyytyväisiä keittiön ulkonäköön ja toiminnallisuuteen. Saarekkeen äärellä on mukava juoda aamukahvit tai syödä välipalaa yhdessä. Ennen perheen lapset hävisivät omiin huoneisiinsa välipalan kanssa, mutta nyt saarekkeesta on tullut koko perheen kokoontumispiste, äiti kiittelee.

Lapset keittiössä

-    Ihanaa keittiöremontissa oli myös se, että kaapeista putsautui kaikki ylimääräinen pois. Vuosien saatossa kaappeihin oli kertynyt aika paljon kaikkea turhaa, mikä ei todellakaan ollut tarpeellista. Nyt tavarat löytyvät helposti kaapeista ja laatikoista, hän jatkaa.

Onko jotain, minkä tekisitte nyt toisin?

-    Alalaatikkoon sijoitettu jätevaunu on osoittautunut arjessa huonoksi valinnaksi. Matalassa laatikossa sijaitsevien roska-astioiden käyttö ei ole kovin ergonomista ja kun astiat alkavat täyttyä, ne ottavat kiinni ylempään laatikkoon. Säästimme vanhasta keittiöstä oven avausmekanismin ja kun yhdistän ala- ja ylälaatikon toisiinsa, saamme toimivan roskavaunun, perheen isä sanoo.

-    Tarkkaa silmääni häiritsee kodinkoneiden viereen sijoitettu korkea kaappi, jonka ylälinja ei ole aivan samassa tasossa kotikylmiön kanssa, perheen äiti moittii. Olemme miettineet jääkaappiseinän kalusteiden koteloimista samanlaisella ikilevyllä, jota käytettiin saarekkeessa, jotta linjat saadaan suoriksi ja yhtenäisiksi, hän naurahtaa.

String hylly ja mutteripannut

Luvassa on siis vielä pientä viimeistelyä, jotta keittiöstä tulee täydellinen. Lopputulos on joka tapauksessa raikas ja moderni – tässä keittiössä viihdytään varmasti vuosia eteenpäin!